keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Maalausta

Jaanan tunnit alkoivat joulun jälkeen maalausharjoituksilla. Jakauduimme ryhmiin ja osalla oli telattavia seinäpintoja ja toisilla pensseliurakkaa. Minulle sattui puinen pergolantapainen rakennelma kultaseppien puolelta ja sivellintä sai heiluttaa.
Ensin pesimme pinnat maalarinpesulla ja sitten huuhdoimme puhtaalla vedellä. Pinnalle ei juuri tapahtunut ihmeitä ja jouduimme hiomaan lakkapinnan kevyesti. Pohjamaalasimme  ja annoimme kuivua kaksi tuntia. Ensimmäisen pintamaalikerroksen vedimme 10% ohennettuna. Teimme kahdelle ryhmälle yhteisen erän ja laimensimme kolme litraa noin kolmella desillä. Pinnan annoimme kuivua taas kaksi tuntia. Pintamaalia maalasimme kaksi kertaa ohentamattomana.
Kyllä puupinta peittyi tällä käsittelyllä ja tuloksena oli valkea pergola-sisätiloissa.
Terveisin Sirpa
Yksi puu vielä maalaamatta!