torstai 31. maaliskuuta 2016

Pääsiäinen meni...

Juhlapyhät kuluivat pientä remonttia tehden kotosalla. Vuorossa oli saunan ikkunan alunen. Tiedossa oli, että hirsi on alta hieman pehmennyt ja nyt oli aikaa käydä sen kimppuun.
Ensin piti poistaa ulkovuoraus ja sitten pehmennyt puu. Moottorisaha ja puukkosaha lauloivat ja onneksi ei tarvinnut uusia kuin yksi hirsi. Myös ikkunankarmi oli laho alareunasta ja alaosa on uusittava.
Varastossa oli valmiina hirttä sopiva palanen ja se oli muotoiltu alta koveraksi. Yläpuolelta piti sahata pois pari senttiä, koska muuten hirsi olisi ollut liian korkea.
Sitten tapitimme hirren eli porasimme hirren läpi reikiä alla olevaan hirteen asti. Tappeja ei ollut valmiina, joten niitä jouduimme tekemään sirkkelillä pitkiä kapuloita ja höyläämään pyöreäksi.
Tapit katkaisimme hirren yläpinnantasolta

Karmi tarvitsi vielä alapuun. Yleensä tässä vaiheessa harmittelemme ettei ole tarpeeksi leveää puuta varastossa. No, viime vuonna oli vastaava tilanne ja silloin hankimme puutavaraa tähän tarkoitukseen.
Aienpi karmi oli liitetty lohenpyrstöliitoksilla. Teimme korkauksen tavallisena liitoksena. Sahasimme siis lohenpyrstöliitoksen pois sivulaudoista.
Korjauksen jälkeen ikkunat paikoilleen ja nehän tietysti sopivat pienen suostuttelun jälkeen.
Sitten vain pintalaudoitus kuntoon ja punamultaa odottelemaan. Sitäkin löytyy, mutta odottelen vielä kesäisempiä kelejä. Ai niin ja motto tähän vielä, eli kun korjaat VANHAA niin kivoin lopputulos on sellainen joka ei liikaa erotu silmään. Joskus tietysti voi joku kysyä, onko jotain edes tehty?
Terveisin Sirpa