sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Perjantain vierailijat

Perjantaina koulussa oli vierailijoita tiimiakatemiasta, Johannes Partanen ja Hanna Walden. Heille esitettiin osuuskuntaa ja sen toimintaa koulussa. Kävimme läpi oman luokkamme kulunutta vuotta ja esittelimme mm. Nuupalankadun projektia. Aiheesta virisi paljon keskustelua ja olikin hyvä palata ja miettiä, mikä meni väärin ja mikä onnistui. Totesimme, että kokemusta on karttunut roimasti ja samalla tietoa sisustussuunnitelman teosta on tarttunut matkaan ikäänkuin vahingossa. No vahinkohan se ei ollut, vaan Päivin suunnitelma...
Pohdimme myös persoonallisuustestin tulosta ja saimme lisää tietoa, miten kaikkia tarvitaan tiimityössä. Samalla tarvitaan myös suvaitsevaisuutta ja sietokyvyn kasvatusta. Työtapoja ja persoonallisuuksia kun voi olla niin erilaisia, että se voi ärsyttää.
Tässä vielä persoonallisuustestin tulos tälle keväälle.
Terveisin Sirpa