torstai 19. toukokuuta 2016

20 viikko


Viikko alkoi ompelimossa auttaen ja saumuroin valmiiksi leikattuja kankaita ja terenauhaa. Ompelimoon sai usein tuoda kankaita alakerrasta ja viedä taas alakertaan kun kangas oli leikattu.









 Opettelin tekemään lähetteen ompelimoon ja täytin tilauslapun sitä varten. Lappuun tuli päivämäärät, nimi ja tieto kankaasta ja tuotteen malli mittoineen. Tilaus vietiin ompelimoon ja ompelimon naiset valmistivat verhon sovittuun määräaikaan mennessä.






Myymälässä paketoin ensimmäisen normaalihintaisen tuotteen. Myyjät olivat tehneet valmiiksi paketoituja lahjoja pöydälle ja tein uuden pakkauksen myydyn tilalle. Pakettiin meni Pentikin sydänlautanen ja pinkki ikikukka. Päälle tuli tietysti Pentikin rusetti eli pyöreä ruusuke.


Loppuviikolla tein toisen samanlaisen paketoinnin myydyn tilalle ja sellofaanin kiristys alkoi jo sujua. Kukka vaihtoi asentoa ja haluttiin että se oli alakulmassa












Viikko jatkui näyttelytilan siistimisellä ja ikkunoiden pesulla. Tätä varten täytyi siirtää sohvia ja varoa ettei pesuvedet aiheuttaneet vahinkoa ja sotkua. Näyttelytilassa huomasin eikoisen verhokiskon, jonka ansiosta verhon sai kauniisti kehystämään ikkunaa.

Vaatepuolella Gustav-tuotemerkki sai omat henkarinsa ja vaihdoin tangollisen valkeita puuhenkareita uusiin. Vaikea sanoa ovatko uudet paremmat kuin vanhat, mutta uusista vaatteet eivät ainakaan liu'u pois. Liikkeessä kaikilla tuotemerkeillä on omat henkarinsa.




Kangasvarastossa järjestelin rullia ja siistin paikkoja. Rullat olivat auenneet ja kankaat vain hulmusivat tai olivat ryppyyntyneet tai ryppyyntymässä. Autoin myös leikkaamaan kankaita alennukseen. Leikkasin 3m paloja, viikkasin ja pakkasin kankaita hinnoiteltavaksi ja myytäväksi rompepäivillä.





Aloitin tällä viikolla näytön tekemisen ja sain suunnittelun loppuun loppuviikosta. Suunnittelun pohjana oli Pentikin vihreä Lupiini-kangas. Kankaasta löytyy montaa eri vihreän sävyä, vaaleanpunaista, lilaa ja jopa sinistä. Värisävyt ovat melko puhtaita.