sunnuntai 11. joulukuuta 2016

5 Viikko, keittiö ja kylpyhuone

Viikon aikana saatiin eteisen kaappi ovia myöten valmiiksi. Keittiö eteni sähkötöiden osalta ja vain keittiön välitilan valot uupuvat enää.

Taloyhtiöön on tulossa linjasaneeraus ja kyseisessä kylpyhuoneessa sitä ei tarvitse suorittaa, koska remontti tehdään nyt. Valvoja käy aina välillä katsomassa eri työvaiheita ja varmistaa että työ on tehty kuten täytyy.
 Lattiaa on piikattu ja tehty pesukoneelle ura poistoletkua varten lattiaan sekä sähkövedot seinän sisään. Kylpyhuoneessa on purettu myös lattiakaivo pois.

Osa kylpuhuoneen seinistä oli kuitulevyä, jota ei voinut laatoittaa suoraan vaan päälle piti asentaa erikoiskovaa kipsilevyä. Kuitulevy olisi ollut liian heikkoa alustana ja siinä ei laatta olisi pysynyt.

Lattiaan tehdään seuraavaksi kaato ja veden eristäjä tulee ensi viikolla joten kylpyhuone valmistuu vauhdilla. Laatat täytyy käydä valitsemassa ja tilaamassa. Ne kun täytyy nähdä ennen tilausta. Netistä on kyllä katsottu vaihtoehtoja valmiiksi.


Tässä vielä Ikean tuoteselostetta, jonka mukaan keittiötä on koottu. Luettelosta käy ilmi mikä numero sisältää minkäkin osan ja eikun kokoamaan.
 Tavarat oli myös hyvä pinota järjestelmällisesti eli samat tuotenumerot aina samaan kasaan, niin ne oli helppo löytää. Myös jokainen pakattu tuote tulee kokoamisohjeet mukanaan.


Puutelistalla tällä hetkellä on vielä metallinen kynnyslista, tarkistusluukku keittiön kotelointiin ja palovillaa aukon tukintaan. Laatat ja saumaaine kylppäriin puuttuvat ja kalusteet. Ja se keittiön välitilan laatoitus on vielä tekemättä...